Miten on PK-yritysten lainat hoidettu?
Pienikään yritys ei välttämättä toimi ilman lainarahoitusta. Voi tulla äkillinen tilanne eteen, mikä vaatii investointeja, eikä yrittäjällä ole välttämättä oman talouden rahoissa varaa irrottaa yritystoimintaan. Netistä haettavat yrityslainat eivät välttämättä ole sen monimutkaisempia tai välttämättä kalliimpiakaan kuin pankkien tarjoamat yrityslainat, vaan ne ovat haettavissa ja saatavissa aina tarpeen mukaan.
Yrityslainojen suhteen kannattaa olla markkinoilla kuten henkilökohtaisten lainojen suhteen; yrityslainat kannattaa kilpailuttaa ja valita tarkkaan omien ja yrityksen tarpeiden mukaisesti. Yleissääntönä on, että älä ota lainaa turhaan, vaan tarpeeseen. Jokaiseen lainaan liittyvät kuitenkin lainan korot ja kulut, joten turhaan ei lainaraha koskaan tule ottaa yritykseenkään.
Suurin osa suomalaisista yrityksistä on pieniä
Sanotaan eri medioissa mitä sanotaan, pienet yritykset pyörittävät tätä maata. Vaikka meillä on Suomessa myös isompia yrityksiä, hoitavat ne teollisuutta, pienet yritykset pitävät rattaat liikkeelle meidän jokaisen lähitasolla.
Monet ovat aloittaneet yrittäjyytensä esimerkiksi starttirahan voimin, koska ei ole ollut muita vaihtoehtoja - toiset ovat aloittaneet suoraan koulunpenkiltä. Oli syy aloitukseen mikä tahansa, suomalaisia yrityksiä kuitenkin vaivaa yksi asia: meillä on liian vähän kasvamaan pyrkiviä yrityksiä. Kasvuyritykset ovat niitä, jotka voivat palkata työntekijöitä. Ne ovat myös lopulta niitä, jotka määrittelevät kasvaako Suomen talous vai ei.
Ja nämäkin yritykset tarvitsevat kasvuunsa ja innovointeihin ulkopuolista rahoitusta, joko rahoittajien tai yrityslainan muodossa.
Rahan tarve ilmenee eri tavoin
Riippuen yrityksestä voi rahantarve olla akuuttia tai satunnaista. Siihen voi liittyä varaston ostamista, kasvusuunnitelmien rahoittamista, uusien työntekijöiden palkkaamisen tueksi hankittua rahoitusta - on syy mikä tahansa, niin yrityksille on rahaa tarjolla, kunhan vain yritys itse ja yrittäjä ovat kunnossa.
Alasta riippuen voi yrittäjä tarvita rahoitusta kasvun tai käyttöpääoman suhteen, jopa hyvinkin menestyvä yritys tarvitsee välillä markkinahintaista lainarahoitusta vahvistamaan esimerkiksi varastoaan kohti ns. high season eli vuoden huippumyyntiaikoja.
Saako jokainen yritys lainan?
Jos olet hoitanut yrityksesi asioita huolella, ja pystyt todistamaan ensisijaisesti itsellesi, että tulet tekemään yrityksestäsi paremman lainoittamalla tulevat tarpeet, voit suhtautua positiivisen mielin mahdolliseen lainahakemukseen. Sama vaikka olisit vasta laittanut yrityksesi alulle tai olisit jo vetänyt omaa toimintaasi vuosikymmeniä, tai olet juuri ottanut haltuun sukusi yrityksen.
Millaista lainaa sitten lähdet hakemaan, riippuu ensisijaisesti omaan ja yrityksesi varallisuuteen. Varallisuus vaikuttaa siihen, haetko vakuudellista lainaa tai vakuudetonta lainaa. Tietenkin jos sinulla tai yritykselläsi on varallisuutta, on vakuudellisen lainan mahdollisuudet aivan huomattavat, koska lainoittajan mahdolliset riskit ovat minimoitu omistuksen avulla.
Hae yrityksellesi lainaa tästä
Lainamarkkinat ovat muuttuneet
Jos et ole joutunut hakemaan lainaa viime aikoina, ja olet hieman vanhempi. Sinulle saattaa tulla yllätyksenä, että voit hakea yrityslainaan myös muualta kuin pankistasi. Pankki voi kuitenkin evätä hakemuksesi nopeasti ja välillä voi jopa tuntua, ettei pankki edes ollut kiinnostunut sinusta. Onneksi nykyään on pankkien oheen lisäksi tulleet yksityisten lainoittajien lainat. Nämä lainat ovat joko suomalaisten tai ulkomaalaisten finanssilaitosten myöntämiä, eikä niiden hakemiseen tarvitse välttämättä edes lähteä kotoa. Oma hyvä pankki- ja luottohistoria saattaa vaikuttaa todella myönteisesti pienyrityksen lainojen saannissa kaikilta eri lainamarkkinoilta, kannattaa siis vertailla mitä lainoja on tarjolla.
Vertaile, katso ja opi
Jos sitten yrityksen tilanne vaatii lainoittamista, on hyvä ottaa muutama laina vertailuun. Vaikka nyt hakisitkin lainaa, ja se myönnettäisiin, on sinulla hyvin aikaa vielä vertailla saamaasi lainaan muihin tuleviin lainoihin. Vertaile siis erilaiset lainatarjoukset, joita saat ja yritä samalla oppia lainanhakemisen periaatteet tulevia mahdollisia lainakertoja varten, samoin jokainen prosessi, jonka käyt läpi, myös opettaa sinua lisää.
Älä välttämättä ota heti ensimmäistä myönnettyä lainaa vaan mieti vielä kertaalleen sen kautta, mihin olet rahaa käyttämässä. Oletko kehittämässä yritystäsi edelleen kasvu-uralla, vai käytätkö luoton pitkittämään välttämätöntä kohtaloa. Teit miten teit, ole itsellesi ja toiminnallesi rehellinen.